Ensin pisaroita, tulikuuma pätkä, sitten molempia. Mielen elastisuus, maailma on oikein, oikea.
Hitaasti etenevä nainen ja fifi, ohitetaan, eiku haistetaan. Puistonpenkillä seuraava nainen, kasvimaa, tunnistan perunan, miten tunnistankaan? Tunnistan kesäkurpitsan, sipulin, miten tunnistankaan? Säntilliset rivit ja ruudut, keille nämä kuuluu? Miten julkeaa olisi tulla ja viedä. En haista syksyä, se olisi mahdollista, mutta en haista sitä. Pää ei junnaa, en ikävöi, en tarvitse. On pari ajatusta, ja niitä on keveyt ajatella. Soita äidille. Ja sitten miten kalpea oli eräs, mitä hän ratkoo, mitä hän suree, miten tunnen ettei kaipaa puheitani, eikä se ole numero. Tänään ei soiteta. kaikki ei ole minun.
Keskellä tietä iso rusakko, kuin patsas, koira ei voi uskoa onneaan. Nähdä rusakko näin valoisalla. Vemmelsääri honkkeloi tiehensä kevyesti, koiralle jää hajut. Se on paljon, nostaa häntänsä ihan ylös.
Onko tämä Tammisalo? Miksipäs ei? Olen lopettanut suunnittelemisen. Tälllainen jakso. Tänäänkään en välttämättä kuole, eikö silloin koko ajan voita? Ja kuolemakin. Sen jälkeen ei ole vastuuta. Sitä ennen, kiinostaa mitä minulle käy, en aijo tilata mitään. Menestystä, rakkautta, taitoja. Otan tämän elämän, sellaisena kun se tulee. Päivän kerrallaan tapahtuu. Tällälailla kun onnellisena hiekka tiellä, koira metrin jäljessä koska suunta oli siitä väärä. Eikä minun tarvitse ajatella, että nyt nauti nauti nyt koska kyllä tämä loppuu pian. Emme voi tietää mikä loppuu ja milloin, mitä mistäkin alkaa. Keho on rento, himo jota ei tarvits tukahduttaa, ei kiristyviä harteita, ei vihaa, tänään ei vihaa. Ihmetystä. Whippetin jalat voisivat katketa kuin kananluut. Nämä ihmiset, ihan harmittomia, ihan älypuhelin päissään, ihan pöllämystyineinä kun sataa ja paistaa, ihan sympaattisina. Voisin kysyä kelloa jos sillä minkä verran se on, olisi jotain väliä. Taidan mennä juoksemaan, vaikka en hirveästi halua, en hirveästi ole haluamattakaan. Hetken mäestä näkyy urheilukenttä, koulu, elintarvike kioski Tuhkimo sellaisena kun ne näytti tammikuussa. Luulin että niistä tulisi merkityksellisiä paikkoja, paikkoja joihin olisi syytä kiintyä. Ei tarvinnutkaan.
Hitaasti etenevä nainen ja fifi, ohitetaan, eiku haistetaan. Puistonpenkillä seuraava nainen, kasvimaa, tunnistan perunan, miten tunnistankaan? Tunnistan kesäkurpitsan, sipulin, miten tunnistankaan? Säntilliset rivit ja ruudut, keille nämä kuuluu? Miten julkeaa olisi tulla ja viedä. En haista syksyä, se olisi mahdollista, mutta en haista sitä. Pää ei junnaa, en ikävöi, en tarvitse. On pari ajatusta, ja niitä on keveyt ajatella. Soita äidille. Ja sitten miten kalpea oli eräs, mitä hän ratkoo, mitä hän suree, miten tunnen ettei kaipaa puheitani, eikä se ole numero. Tänään ei soiteta. kaikki ei ole minun.
Keskellä tietä iso rusakko, kuin patsas, koira ei voi uskoa onneaan. Nähdä rusakko näin valoisalla. Vemmelsääri honkkeloi tiehensä kevyesti, koiralle jää hajut. Se on paljon, nostaa häntänsä ihan ylös.
Onko tämä Tammisalo? Miksipäs ei? Olen lopettanut suunnittelemisen. Tälllainen jakso. Tänäänkään en välttämättä kuole, eikö silloin koko ajan voita? Ja kuolemakin. Sen jälkeen ei ole vastuuta. Sitä ennen, kiinostaa mitä minulle käy, en aijo tilata mitään. Menestystä, rakkautta, taitoja. Otan tämän elämän, sellaisena kun se tulee. Päivän kerrallaan tapahtuu. Tällälailla kun onnellisena hiekka tiellä, koira metrin jäljessä koska suunta oli siitä väärä. Eikä minun tarvitse ajatella, että nyt nauti nauti nyt koska kyllä tämä loppuu pian. Emme voi tietää mikä loppuu ja milloin, mitä mistäkin alkaa. Keho on rento, himo jota ei tarvits tukahduttaa, ei kiristyviä harteita, ei vihaa, tänään ei vihaa. Ihmetystä. Whippetin jalat voisivat katketa kuin kananluut. Nämä ihmiset, ihan harmittomia, ihan älypuhelin päissään, ihan pöllämystyineinä kun sataa ja paistaa, ihan sympaattisina. Voisin kysyä kelloa jos sillä minkä verran se on, olisi jotain väliä. Taidan mennä juoksemaan, vaikka en hirveästi halua, en hirveästi ole haluamattakaan. Hetken mäestä näkyy urheilukenttä, koulu, elintarvike kioski Tuhkimo sellaisena kun ne näytti tammikuussa. Luulin että niistä tulisi merkityksellisiä paikkoja, paikkoja joihin olisi syytä kiintyä. Ei tarvinnutkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti