Poikkean taas harhapoluille, koska ne on parhaita. Kävelyt viime aikoina ovat olleet vaan pelkkää Enni Mustosta ja Kazuo Ishiguroa. uskomaton äänikirja pankki Celia on tehnyt mahdolliseksi sen mistä olen haaveillut koko elämäni, saan kuunnella kun joku lukee mulle, lähestulkoon minkä kirjan tahansa keksin haluta kuulla! Tässä nopeassa maailmassa, en tiedä mitään mikä minua paremmin rauhottaisi.
Celia on tarkoitettu ihmisille joiden lukeminen on jostain syystä estynyt tai vaikeeta. Mulla on lukihäriö ja ADD mutta jos olen ihan rehellinen, pystyn kyllä myös lukemaan kirjoja. Pystyn jopa kirjoittamaan niitä. Siksi keskittyneisyyshäiriön hahmottuminen on aika ongelmallista, minähän osaan keskittyä, liiaksikin jos kiinostaa.
Silti sain vuosi sitten ADD diagnoosin eli keskittyneisyyshäiriödiagnoosin.Se on sama asia kun ADHD mutta ilman ylivilkkautta. Mä haluaisin kertoa siitä. Millanen esimerkiksi tää aamu oli. Oon aina mieltänyt että keskittyminen liittyy johonkin tosi oleelliseen, mutta viimesen vuoden aikana tajunnut että kyse on tosi "mitättömistä" asioista mun kohdallani mutta ne eskaloituu yleensä.
Aamulla menen verkkopankkiin, koska pankki&luottokorttini on suljettu. Menen tutkimaan miksi. En löydä verkkopankista mitään selitystä asiaan, jota olen eilen jo puhelimitse hoitanut. En löydä kohtaa jossa lukisi että kortti olisi suljettu. Löydän kohdan että olen saanut varoituksen maalikuussa, varoituksen jota en ole koskaan huomannut koska en ole etsinyt. Jätän asian sikseen.
Olen jo pitkään kokenut että kierrätän ihan liian ylimalkaisesti ja nyt kun roskiskatokseen on ilmestynyt muovi jäte energian ja pahvin rinnalle päätän skarpata. Perustan roskikset postimerkinkokoiseen keittiöön tutkittuani ensin ettei ole mitään mahdollisuutta saada niitä mahtumaan puolikkaan postimerkin kokoiseen roskiskaappiin. banaanikärpästen sakea parvi surraa ja tajuan ettei roskakatoksen perustaminen keittöön tule auttamaan niistä eroon pääsyyn. jätän asian sikseen.
lasken vettä tiskien päälle, ja jätän asian sikseen. ne kärpäset lisäänyy muutenkin.
roskiksen ja tiskin samanaikainen hoitaminen saa mut säntäilemään ja huudahtelemaan täysin epäloogisesti, tuntemaan itseni kömpelöksi, laiskaksi ja tyhmäksi. asioita jotka olen mieltänyt osaksi identiteettiäni lapsesta asti. nykyään pystyn ohittamaan nuo ajatukset, sanomalla ei kun tää on minä.
soitan huoltoyhtiöön, eilen kun menin pyykkitupaan C oli joku ottanut vuoroni ja nyt selvitän voinko pestä pyykit nyt vai onko jollain varaus pyykitupaan C. ei ole, eli voin mennä. soitan pyöräkorjaamoon ja kysyn saanko tuoda pyörän huoltoon, mies sanoo että tänne vaan. pyörä on seisonut kaksi talvea pihalla koska en ole tiennyt missä sen lukon avain on. en ole nostanut sitä vieressä olevaan pyörävarastoon vaikka olen kävellyt sen ohi yli 700 päivää.
etsin sukkia. etsin kahta sukkaa jotka edustaisivat samaa kokoluokkaa. en hahmota kaappia. en erota sotkusta mitään. en pysy rauhallisena. en pääse ulos tästä hiostavasta asunnosta. kun sanon ääneen "tästä ei tule mitään" tajuan että tällaista minulla oli ennen KOKO AJAN. en pystynyt saattamaan mitään loppuun kerralla. enkä todellaakaan todennut itselleni niin kun nyt "voin pysyä rauhallisena vaikka tämä tilanne on perseestä, minulla ei ole kiire tänään" vaan haukuin itseäni koko ajan. nyt muistan ottaa lääkkeen.
plaseboa tai ei hetken kuluttua pystyn laittamaan kaksi sukkaa jalkaan. en koe epäonnistuneeni.
menen pyykkitupaan. joku on tuonut sinne pyykkikassit. onko täällä sittenkin jonkun muun vuoro?
kun lähden huomaan että olen koko ajan asioinut pyykkituvassa A enkä C. minä olen sössinyt eikä kukaan muu. vien jälejellä olevat pyykit pyykkitupaan C. lähden viemään pyörää huoltoon. 100€ sanoo ukko. niin. menen kauppaan etsin paperipussia herneille, pyydän myyjältä ja ehdotan että hän sanoisi kauppiaalle että sellaisia tai biohajoavia pusseja tilattaisiin. saan valkoisen leipäpussin. tungen sen täyteen märkiä herneitä. jonotan kassalle, ja kahdesti palaan kaupan puolelle, ensin hakemaan vessapaperia ja sitten tuijottamaan lehtien kansia. sitten menen huoltoyhtiöön kertomaan että olen itse pessyt vaatteita väärässä tuvassa. työntekijä puhuu E pyykkituvasta, ja minä A ja C pyykkituvasta. lopulta nainen vaikuttaa siltä että hänelläkin on jonkinlainen keskittyneisyyhäiriö koska hänkin jättää sikseen. sitten muistan että unohdin pyykkipojat, palaan kauppaan. en löydä niitä mutta tajuan että kuukautiset alkoivat nyt. muistan kuulleeni että kuukuppeja myydään nykyään kaupassa. etsin en löydä. otan tamppooneja. ajattelen kuukuppia jonka koira söi viimekesänä. en ole saanut vuoteen ostettua sitä. ajattelen jätevuorta. ajattelen että minä yritän. en todella tiedä onko tämä parasta mihin pystyn mutta yritän sitäkin. ostan tampooneja. ulkona muistan että minun piti ostaa pyykkipoikia. menen ensimmäiseen kauppaan. sieltä niitä löytyykin. en tiedä ostanko puisia vai muovisia. ostan puisia ehkä ne on kestävämpiä. maksan ne. kävelen kotiin. otan herneet kassista, ja ne levähtävät ympäri lattaa kun paperipussi on vettynyt pohjattomaksi. joku muu olisi tajunnut että nyt kannattaa ottaa muovipussi.
tohon se tiivistyy. mun on turha kuvitella olevani joku muu. nää ei oo yhtään dramaattisia käänteitä. nää on suorastaan arkipäiväisyydessään kyllästyttäviä ja yhdentekeviä, kiva jos joku jaksoi lukea tän.
mutta näistä elämä muodostuu. siitä miten kirjaimet sekoittuu lukiohäiriön takia, avaruudellisen hahmotuskyvyn puute estää löytämästä kahta sukkaa, ja ennen muuta halu jättää sikseen ja kesken on valtava.
nyt sitten lobbaan lääkettäni ihan avoimesti, sillä se mitä ne on muuttaneet on että ennen tällainen päivänalku joka on mulle aivan tavallinen, olisi vaikuttanut koko päivän. ainakin pitkälle päivään, kyky päästää irti "arjen pikkuharmeista" teki musta jatkuvasti ihan vitun kireen ja huonotuulisen. vaikka jo aiemminkin olin sitä mieltä ettei ihmisen arvoa mitata siinä peseekö hän lakanat tänään vain huomenna, jätti kaikki sen eteen näkemäni uurastus ja silti tehtävässä todennäköinen epäonistuminen mulle sen tunteen että mä olen PASKA. toki lääkkeen lisäksi tietoisuus tästä minkätyyppistä vaikeutta omaan elämään tulee ADD:n kanssa mahdollisesti niin on myös auttanut tässä. vitun tunne itsesi siis.
on niin paljon helpompaa kun tietää millainen on, vaikka se sitten tarkottaisi tätä!
tän ei oo tarkoitus kuulostaa siltä että luulisin että tämä on totuus ADD:sta, muilla ihmisillä se voi olla hyvin toisenlainen. tai myöskään ettenkö tiedostaisi että ihmisten arkea vaikeuttaa todella paljon paskemmat ja raskaammat asiat ja oireet. tahdoin vaan havainnollistaa itselleni ja samalla kirjoittaa siitä millaista se VOI olla. millaista SAA olla.
tämä oli nyt yksi näkökulma. uskoisin että vosin kirjoittaa seuraavat 500 sanaa siitä, miten paljon olen oppinut tämän oireen takia erottamaan tärkeän vähemmän oleellisesta.
Celia on tarkoitettu ihmisille joiden lukeminen on jostain syystä estynyt tai vaikeeta. Mulla on lukihäriö ja ADD mutta jos olen ihan rehellinen, pystyn kyllä myös lukemaan kirjoja. Pystyn jopa kirjoittamaan niitä. Siksi keskittyneisyyshäiriön hahmottuminen on aika ongelmallista, minähän osaan keskittyä, liiaksikin jos kiinostaa.
Silti sain vuosi sitten ADD diagnoosin eli keskittyneisyyshäiriödiagnoosin.Se on sama asia kun ADHD mutta ilman ylivilkkautta. Mä haluaisin kertoa siitä. Millanen esimerkiksi tää aamu oli. Oon aina mieltänyt että keskittyminen liittyy johonkin tosi oleelliseen, mutta viimesen vuoden aikana tajunnut että kyse on tosi "mitättömistä" asioista mun kohdallani mutta ne eskaloituu yleensä.
Aamulla menen verkkopankkiin, koska pankki&luottokorttini on suljettu. Menen tutkimaan miksi. En löydä verkkopankista mitään selitystä asiaan, jota olen eilen jo puhelimitse hoitanut. En löydä kohtaa jossa lukisi että kortti olisi suljettu. Löydän kohdan että olen saanut varoituksen maalikuussa, varoituksen jota en ole koskaan huomannut koska en ole etsinyt. Jätän asian sikseen.
Olen jo pitkään kokenut että kierrätän ihan liian ylimalkaisesti ja nyt kun roskiskatokseen on ilmestynyt muovi jäte energian ja pahvin rinnalle päätän skarpata. Perustan roskikset postimerkinkokoiseen keittiöön tutkittuani ensin ettei ole mitään mahdollisuutta saada niitä mahtumaan puolikkaan postimerkin kokoiseen roskiskaappiin. banaanikärpästen sakea parvi surraa ja tajuan ettei roskakatoksen perustaminen keittöön tule auttamaan niistä eroon pääsyyn. jätän asian sikseen.
lasken vettä tiskien päälle, ja jätän asian sikseen. ne kärpäset lisäänyy muutenkin.
roskiksen ja tiskin samanaikainen hoitaminen saa mut säntäilemään ja huudahtelemaan täysin epäloogisesti, tuntemaan itseni kömpelöksi, laiskaksi ja tyhmäksi. asioita jotka olen mieltänyt osaksi identiteettiäni lapsesta asti. nykyään pystyn ohittamaan nuo ajatukset, sanomalla ei kun tää on minä.
soitan huoltoyhtiöön, eilen kun menin pyykkitupaan C oli joku ottanut vuoroni ja nyt selvitän voinko pestä pyykit nyt vai onko jollain varaus pyykitupaan C. ei ole, eli voin mennä. soitan pyöräkorjaamoon ja kysyn saanko tuoda pyörän huoltoon, mies sanoo että tänne vaan. pyörä on seisonut kaksi talvea pihalla koska en ole tiennyt missä sen lukon avain on. en ole nostanut sitä vieressä olevaan pyörävarastoon vaikka olen kävellyt sen ohi yli 700 päivää.
etsin sukkia. etsin kahta sukkaa jotka edustaisivat samaa kokoluokkaa. en hahmota kaappia. en erota sotkusta mitään. en pysy rauhallisena. en pääse ulos tästä hiostavasta asunnosta. kun sanon ääneen "tästä ei tule mitään" tajuan että tällaista minulla oli ennen KOKO AJAN. en pystynyt saattamaan mitään loppuun kerralla. enkä todellaakaan todennut itselleni niin kun nyt "voin pysyä rauhallisena vaikka tämä tilanne on perseestä, minulla ei ole kiire tänään" vaan haukuin itseäni koko ajan. nyt muistan ottaa lääkkeen.
plaseboa tai ei hetken kuluttua pystyn laittamaan kaksi sukkaa jalkaan. en koe epäonnistuneeni.
menen pyykkitupaan. joku on tuonut sinne pyykkikassit. onko täällä sittenkin jonkun muun vuoro?
kun lähden huomaan että olen koko ajan asioinut pyykkituvassa A enkä C. minä olen sössinyt eikä kukaan muu. vien jälejellä olevat pyykit pyykkitupaan C. lähden viemään pyörää huoltoon. 100€ sanoo ukko. niin. menen kauppaan etsin paperipussia herneille, pyydän myyjältä ja ehdotan että hän sanoisi kauppiaalle että sellaisia tai biohajoavia pusseja tilattaisiin. saan valkoisen leipäpussin. tungen sen täyteen märkiä herneitä. jonotan kassalle, ja kahdesti palaan kaupan puolelle, ensin hakemaan vessapaperia ja sitten tuijottamaan lehtien kansia. sitten menen huoltoyhtiöön kertomaan että olen itse pessyt vaatteita väärässä tuvassa. työntekijä puhuu E pyykkituvasta, ja minä A ja C pyykkituvasta. lopulta nainen vaikuttaa siltä että hänelläkin on jonkinlainen keskittyneisyyhäiriö koska hänkin jättää sikseen. sitten muistan että unohdin pyykkipojat, palaan kauppaan. en löydä niitä mutta tajuan että kuukautiset alkoivat nyt. muistan kuulleeni että kuukuppeja myydään nykyään kaupassa. etsin en löydä. otan tamppooneja. ajattelen kuukuppia jonka koira söi viimekesänä. en ole saanut vuoteen ostettua sitä. ajattelen jätevuorta. ajattelen että minä yritän. en todella tiedä onko tämä parasta mihin pystyn mutta yritän sitäkin. ostan tampooneja. ulkona muistan että minun piti ostaa pyykkipoikia. menen ensimmäiseen kauppaan. sieltä niitä löytyykin. en tiedä ostanko puisia vai muovisia. ostan puisia ehkä ne on kestävämpiä. maksan ne. kävelen kotiin. otan herneet kassista, ja ne levähtävät ympäri lattaa kun paperipussi on vettynyt pohjattomaksi. joku muu olisi tajunnut että nyt kannattaa ottaa muovipussi.
tohon se tiivistyy. mun on turha kuvitella olevani joku muu. nää ei oo yhtään dramaattisia käänteitä. nää on suorastaan arkipäiväisyydessään kyllästyttäviä ja yhdentekeviä, kiva jos joku jaksoi lukea tän.
mutta näistä elämä muodostuu. siitä miten kirjaimet sekoittuu lukiohäiriön takia, avaruudellisen hahmotuskyvyn puute estää löytämästä kahta sukkaa, ja ennen muuta halu jättää sikseen ja kesken on valtava.
nyt sitten lobbaan lääkettäni ihan avoimesti, sillä se mitä ne on muuttaneet on että ennen tällainen päivänalku joka on mulle aivan tavallinen, olisi vaikuttanut koko päivän. ainakin pitkälle päivään, kyky päästää irti "arjen pikkuharmeista" teki musta jatkuvasti ihan vitun kireen ja huonotuulisen. vaikka jo aiemminkin olin sitä mieltä ettei ihmisen arvoa mitata siinä peseekö hän lakanat tänään vain huomenna, jätti kaikki sen eteen näkemäni uurastus ja silti tehtävässä todennäköinen epäonistuminen mulle sen tunteen että mä olen PASKA. toki lääkkeen lisäksi tietoisuus tästä minkätyyppistä vaikeutta omaan elämään tulee ADD:n kanssa mahdollisesti niin on myös auttanut tässä. vitun tunne itsesi siis.
on niin paljon helpompaa kun tietää millainen on, vaikka se sitten tarkottaisi tätä!
tän ei oo tarkoitus kuulostaa siltä että luulisin että tämä on totuus ADD:sta, muilla ihmisillä se voi olla hyvin toisenlainen. tai myöskään ettenkö tiedostaisi että ihmisten arkea vaikeuttaa todella paljon paskemmat ja raskaammat asiat ja oireet. tahdoin vaan havainnollistaa itselleni ja samalla kirjoittaa siitä millaista se VOI olla. millaista SAA olla.
tämä oli nyt yksi näkökulma. uskoisin että vosin kirjoittaa seuraavat 500 sanaa siitä, miten paljon olen oppinut tämän oireen takia erottamaan tärkeän vähemmän oleellisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti